Tänään täyttyi yksi tärkeistä etapeista, nimittäin eläinlääkärin tarkastus pennuille. Se on aina erittäin jännittävä päivä, koska koskaan ei etukäteen tiedä mitä tulemaan pitää. Totta kai päällisin puolin osaa itsenkin katsoa pentuja, mutta muu saa jäädäkin sitten eläinlääkärin tehtäväksi.
Pentu 1 narttu, Hazebad Joya Neja
Alunperin olimme sopineet että tarakstus olisi meillä täällä kotona, mutta Ari-Matti ei sitten päässytkään tulemaan. Pakkasimme pennut näyttelyhäkkiin ja häkki auton takakonttiin. Nyt ne pääsivätkin sitten ensimmäiselle autoajelulle. Vähän siellä jokunen pentu aina vuoronperään antoi kuulua itsestään, mutta kukaan ei ollut oksentanut matkan aikana.
Pentu 2, uros Hazebad Jasper Noele
Eläinlääkäri Ari-Matti Pyyhtiä tarkasti pennut ja tarkastukseen kuului silmien, korvien ja hampaiden ja suun tarkastaminen. Lisäksi rakenne noin yleensä ja koiran ulkoinen olemus, hännän suoruus ja uroksilta tarkastetiin löytyvätkö kivekset. Ja sitten tietysti sydämen kuuntelu.
Pentu 3 uros, Hazebad Jelmer Neelt
Ari-Matti tarkasti urokset ensin ja hienoa oli kun molemmilta löytyi jo kivekset ja ei sydämestäkään kuulunut mitään sivuäntä tms. Samalla hän laittoi jokaiselle mikrosirun, eli oma tunnistenumero.Sitten oli narttujen vuoro ja sama tarkastus toistui jokaisen pennun kohdalla. Eikä heiltäkään löytynyt mitään erikoista tai mainittavaa. Ja näin tuli todettua, että koko pentu on TERVE, IHANAA!!
Pentu 4 narttu, Hazebad Japke Neanke
Neela oli tietysti mukana ja kun pennuille laitettiin sirua, niin joitakin se sattui aika lailla ja tietysti ne kiljuivat. Silloin Neela hätääntyi nousi etutassuilla pöydälle katsomaan, että mitä siellä oikein tehdään minun pennulleni. Sen jälkeen Neela sai heti pennun luokseen tarkastettavaksi, että kaikki on hyvin. Eläinlääkäri kehui myös Neelan kiiltävää karvaa, vaikka on nyt 6 viikkoa imettänytkin. Yleensä synnytyksen ja imetyksen jälkeen nartun turkki lähtee ja on välillä elottoman ja kiillottoman näköistä. Katsotaan nyt sitten miten Neelalle käy.
Pentu 5 narttu, Hazebad Jeike Neelke
Pentu 6 narttu, Hazebad Jilske Neesje
Näin rennosti pennut olivat vastaanotolla kun tarkastus oli tehty ja olimme lähdössä takaisin kotiin:-)
Onpa hienoa, että kaikki ovat terveitä. Se on iso asia!! Pennut saivat hienot nimet ja ovat kyllä tosi reippaita. Kohta ne sitten lähtevät maailmalle..
VastaaPoistaKyllä se oli suuri helpotus kuulla että pennut ovat terveitä. Niin, kohta on niiden aika lähteä uusiin koteihin ja kyllä tämäkin pentue saa jälleen erittäin mukavat perheet:-)
VastaaPoistaHienoa, että pentujen terveystarkastuksessa kaikki todettiin terveiksi! Onnea hienosta pentueesta! On aina kiva seurata pentukoirien elämää ja kiva, kun jaksat laittaa myös paljon kuvia mukaan. Meillä pieni valkoinen ei ole enää niin pieni, vaan kokoa on jo 62cm ja kilojakin jo yli 30...
VastaaPoistaKiitos Onnitelluista:-) Onpa teidän pieni valkoinen kasvanut jopa jo Viljan ohitse!!! Rapsutukset Rafulle.
VastaaPoistaNiin ihana kuulla,että kaikki pennut ovat terveitä!Ja kyllä maar on hienot nimet!
VastaaPoistaHienoa,että Neela oli mukana!
t.Tarja
Hienoa,kun kaikki hyvin pentueella ja Neela voi hyvin!Ihania paaperoisia pikkuiset ovat:)On todella mahtava juttu,että pääsemme seuraamaan pentujen ja teidän kuulumisia täältä blogista.En sitten kerennytkään pentuja katsomaa,aika menee niin nopsaan.No,olisi tullut vaan kahta kauheampi pentukuume.Voin vain kuvitella miten onnellisia uudet perheet ovat,kun saavat ihanan stabyhounin perheenjäseneksi.Muistan aina sen hetken kun Timi ja Baako haettiin kotiin,se oli ihanaa!!
VastaaPoistaOlemme todella iloisia terveistä pennuista:-)
VastaaPoistaNiin harmi Kaisa kun et ehtinyt käymään. Kiva kuulla että blogia luetaan. Uskon, että jokainen pentu on todella odotettu uuteen perheeseensä:-)
VastaaPoista