Koska Milomiss Love Me Ternder Grace "Nyyti" on sijoitusnarttu, en pysynyt seuraamaan sen alkuvaiheita astutuksen jäkeen ennen ultraa. Usein osaa jo, varsinkin kotona olevasta nartusta aavistella onko se kantava vai ei, ja ultra on vaan varmistus. Toki olin saanut viestiä, että suunnilleen samanlaisia oireita Nyytillä on kuin ensimmäisen astutuksen jälkeen reilu vuosi sitten. Itse en vienyt Nyytiä ultraan, vaan sen veivät ystävällisesti Minna ja Linnea. Ultraus tehtiin maaliskuun lopulla. Jännittyneenä odotin kotona heiltä viestiä ja olin aika ihmeissäni, kun sieltä tuli viesti että "TYHJÄ" !!!!
No eihän sille mitään voinut, näin sitä vaan joskus käy. Ikävin puoli oli ilmoitella pentuvaraajille, jotka mahdollista pentua jo odottivat. Näin mentiin sitten arkea eteenpäin, kunnes sain toisena pääsiäispäivänä viestin. Linnea ihmetteli miten Nyyti voi lihoa, vaikka se saa ruokaa normaalisti sekä nisät ovat turvonneet. Itselle tuli mieleen ensimmäisenä, että kyseessä on varmaankin valeraskaus. Päätin kuitenkin lähteä katsomaan Nyytiä, sen verran huolestuneelta Linnea vaikutti. Sisään astuessani ja Nyytin nähdessäni olin sitä mieltä, että sen täytyy olla kantava. Tämä vahvistui, kun pitelin kättä sen vatsalla ja tunsin pentujen liikkeet. Voi että, näin voivat asiat siis muuttua. Olimme tosi ihmeissämme, mutta tietysti valtavan iloisia.
Otinkin Nyytin mukaan, koska ensimmäiset pennut se oli synnyttänyt kun sillä oli päiviä 63 ja nyt niitä oli jo 54. Halusin viedä sen röntgeniin, ihan vaan varmistuakseni siitä, että onko siellä mahdollisesti vain yksi pentu. Ikävintä tässä asiassa oli se, että kantavaa narttua ei oltu osattu ruokkia sen tilanteen vaatimalla tavalla. Olisi ollut kohtuullista, että ultraava lääkäri olisi sanonut, että tulkaa viikon päästä uudestaan, niin varmistetaan asia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Olen nyt jälkeenpäin kuullut, että aika monella klinikalla on tämä käytäntö, siellä ei näköjään ole missä Nyyti ultrattiin. Se on todella harmillista kun eihän se mikään ihme ole, että ensimmäisessä ultrauksessa ei pentuja aina välttämättä näy. Nyytin kuitenkiin vietiin ultraan siinä vaiheessa, että sillä oli pari päivää yli vaaditun ajan.
Sain heti seuraavaksi päiväksi tiineysröntgenajan ja klinikan lääkäri sanoi Nyytin nähdessään, että siinäpä on kantavan näköinen narttu. Röntgenissä näkyi pentuja varmasti 4 ja eläinlääkäri epäili, että viideskin siellä voi olla. Sepä olikin sitten iloinen yllätys. Että ei ollut vaan sitä yhtä pentua, nyt niistä on leikkikavereita ja seuraa toisilleen.
Tässä kuvassa päiviä 61 |
Nyyti alkoi saada ruokaa neljä kertaa päivässä ja hyvin sille se maistuikin. Vatsa alkoi kasvamaan ihan silmissä. Odotettu 63 päivä tuli ja meni. Rauhallisin mielin odottelimme kuitenkin edelleen ja olin toisaalta tyytyväinen, että sain ruokkia Nyytiä kunnolla. Odottelu jatkui ja lopulta päivän 66 illalla Nyyti alkoi läähättelemään siihen malliin, että totesin - nyt synnytys on käynnistynyt. Pennut syntyivätkin sitten seuraavana päivän aikana. Synnytys meni todella hienosti ja Nyyti osallistui pentujen napanuorien katkaisuun ja sen jälkeen hoivaamiseen. Pentuja syntyi kaiken kaikkiaan viisi, 3 urosta ja kaksi narttua.
Kaikki pennut on alustavasti varattu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti