sunnuntai 23. elokuuta 2009

Baako ROP Heinolassa

Heinolan koiranäyttely 23.8.
Tuomari Aila Lehmussaari

BRACCO ITALIANO

HEINÄARON ANIMA MIA "Vilja" EH





STABYHOUN

HAZEBAD LIONHEART BAAKO "Baako" ROP, SERT
Ei sijoitusta ryhmäkehässä!






HAZEBAD LOLLLYPOP BEAU "Siru" EH






Kaisa, Baako sekä Ada, Minna, Sami ja Siru tulivat meille lauantaina. Lisäksi Iina ja Janne poikkesivat koiriensa kanssa, joten stabeja vilisti pihassamme kaikkiaan 10 kappaletta. Oli tosi mukava seurata tuon stabilauman touhuilua. Me myös keskustelimme paljon koirista ja niihin liittyvistä asioista. Usein puheet tietysti kääntyivät myös tulevaan pentuun Liliin, kun matka alkaa jo lähenemäänkin. Erittäin mukava viikonloppu hyvien ystävien seurassa ja vielä onnistunut näyttelyreissu sen päälle.
Juuri kun oli Sirun vuoro mennä kehään joku paukautti ison roskalavan kannen kiinni. Siru säikähti sitä ja halusi tietysti pois kehästä. Onneksi tuomari hoiti homman hienosti ja antoi Sirulle aikaa. Myös Minna handlasi homman hienosti ja päättäväisesti ja sai Sirun esiintymään. Ainoastaan mittakeppi tuotti vaikauksia. Tuomari sanoi viellä, että tulos olisi ollut parempi jos olisi antanut mitata.

Ensi viikonloppu Stabyhounkerolaiset suuntaavat kohti Houtskaria ja Baako ja Siru Tervakosken näyttelyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti