sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Viivi ja Cira




Hämomi`s Caledonia Of Emil "Cira"

Kävimme tänään katsomassa Raumalla sijoitusnarttuamme Ciraa ja hänen kaverinaan olevaa Neelan ensimmäisestä pentueesta olevaa Viiviä. Cira on syntynyt tammikuun alussa Ruotisssa Häromin kennelissä.


Rufus ja Viivi tutustuu :-)












Cira on sopeutunut hyvin uuteen perheeseensä ja on erittäin reipas ja eläväinen pentu. Viivi on välillä vähän ihemissään koko ajan itsessään roikkuvasta pennusta. Ciralla menee välillä niin lujaa, että emäntä joutuu ottaamaan sen lempeään syliinsä,  jotta toinen malttaisi rauhoittua ja nukkua. Iltaisin sen on päästävä emännän kainaloon vähäksi aikaa ennen yöunille menoa. Yöksi Cira  käpertyy Viivin viereen yhteiseen petiin. Hauskoja omia tapoja itse kullakikin

Cira














Raumalla oli jo lumeton maa ja päivä oli aurinkoinen. Kyllä oli keljua katella omaa lumista ja märkää pihaa....nyt vain odotellaan loppujen lumien sulamista ja pihan kuivumista. Kesällä Cira tulee sitten tutustumaan paremmin laumaamme ja meihin. Sitä ennen tapaamme toivottavasti Ciran ensimmäisessä näyttelyssä.


Viivi rakastaa pallon, frisbeen ja tarpeen mukaan keppien hakua!


 Tässä kuvassa Viivi on niin Neelan näköinen, että en varmaan itsekään erottaisi jos en tietäisi kumpi on :-) Vaikka muuten kropaltaan Viivi ei ole emänsä mallinen ollenkaan.

Pikku Cira lepäilee !














Kiitos Saija ja Juha mukavasta sunnuntai päivästä!

tiistai 10. huhtikuuta 2012

RUOVEDEN RYHMÄNÄYTTELY 9.4.

Ruoveden ryhmänäyttely oli näyttely jossa arvosteltiin roturyhmät 7/8 ja 5. Täällä tehtiin myös poikkeus kun RYP kehässä arvosteltiin 7 ja 8 ryhmät erikseen.


Tuomari
Aila Lehmussaari


UROKSET
JUN
HAZEBAD FLYING DUTCH KIRAN "RUFUS"  SA, ROP, SERT, RYP4


NARTUT
AVO
HAZEBAD JAPKE NEANKE "BAMI" EH


Onnea Bamille ja kiitos Kirsi ja Bami näyttelyseurasta. Oli mukava viettää päivä auringossa vaikka välillä näytti että lunta tulee kohta kunnolla, mutta siltä sitten säästyttiin eikä paleltukaan ihan mahdottomasti!

BEILA

Valitettavati Beilan astutusyritys ei tälläkään kertaa tuottanut pentuja. Tämä oli erittäin ikävä tieto niin meille kuin niille pentuvaraajille, jotka Beilan pentua odottivat. Jotkut jo viime kesästä asti. Yritämme astusta syksyllä heti seuraavista juoksuista vielä uudestaan ja toivotaan, että se tuottaisi viimein pentueen Beilalle. Mahdollisuuksien mukaan matkustamme silloin Milon luo Norjaan, mutta jos se ei ole mahdollista katsomme täältä jonkun uroksen varalle.
Mielestäni on tärkeä saada selville, tuleeko Beila ollenkaan kantavaksi. Jos nyt käytämme jotain toista urosta täältä, niin Milo varmaan odottaa sitten Beilaa seuraavana vuonna vieraillle, jos pentuja sille suodaan.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Välillä vähän erirotuistakin!

Vilja on ollut nyt luonamme lomailemassa, kun Jenni on Lapissa omalla lomallaan.
Rufus ja Vilja ovat sitten hyviä kavereita keskenään, ja Vilja se juoksuttaa Rufusta ihan kiitettävästi.



 Tässä kuvia eräänä aurinkoisena kevätpäivänä, nyt sitten odotellaan lumien sulamisia. 

Hieman haastellista kuvata braccoa kun se ei malta olla paikallaan ollenkaan, mutta muuten helpompi kuin mustapäinen stabi :-)











KAVERUKSET !!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Veljekset Tuisku ja Rufus


Tuisku


Rufuksen veli Tuisku, HAZEBAD FLYING DUTCH RUDY kävi meillä kyläilemässä. Tässä kuvia poikien ulkotouhuista.......

Tuisku


Tuisku vaihdissa
Tuisku

Tuisku

Rufus ja Tuisku


















Tuisku


Rufus



Tuisku

lauantai 3. maaliskuuta 2012

HÄROMI´S CALEDONIA OF EMIL "CIRA"

Cira


Häromis Caledonia of Emil "Cira" sekä veljensä Häromi´s Cross Trade of Emil "Noppe" saapuivat Suomeen lauantaina.
Viime syksyn aikana iskostui mieleeni, että voisin vielä tuoda nartun ulkomailta jos vain löytäisin sopivan sijoituskodin. Mitenkään aktiivisesti en mitään etsinyt, ajattelin vain että jos eteen tulee joku sopiva pentu, niin voisin sellaisen tuodakin.

Cira ja Noppe

Sittemmin olin yhteyksissä Häromi´s kennelin Margaretaan ja kyselin heidän pentusuunnitelmistaan. Ja sieltähän se sitten innostus löytyi. Tässä vaiheessa en vielä, puhunut Magganille mitään vaan jäin miettimään sijoituskotia. Mutta asioilla on tapana järjestyä, ja sijoituskoti löytyi Saijan ja Juhan luota, heillä on Viivi narttu Neelan ensimmäisestä pentueesta.

Kun sijoituskoti löytyi olin uudelleen yhteydessä Magganiin ja myötävä vastaushan sieltä tuli pentukyselyyn.  Näin jäimme odottamaan ensinnäkin tieto syntyykö narttuja ja kun pennut sitten 7.1. syntyivät tiesimme, että yksi narttupentu on tulossa meille Suomeen. Ja niinhän siinä kävi, että myös yksi urospentu tuli myös. Juha haki pennut lentokoneella ja olimme heitä vastassa lentokentällä. Pitihän pikku neiti nähdä, ennenkuin suuntasivat matkansa kohti Raumaa.

Noppe ja Cira

Cira
 Molemmat pennut olivat erittäin reippaita lentokentällä, eivätkä välittäneet äänistä tai hälinästä mitään. Juha kertoi, että lento oli mennyt Göteborgista Helsinkiin  hienosti.










Kiitos paljon Juhalle pentujen noudosta :-) Ja tiedänhän mitä että Juha teki sen enemmän kuin mielellään! 
Noppe



KOUVOLA 7/8 ryhmänäyttely 3.3.

Tuomari
Pekka Teini

NARTUT
JUN

HAZEBAD FLYING DUTCH ELIORA "EBBA"  ERI

Paljon Onnea Ebba ja perhe erittäin hienosta arovstelusta!!!!!!

tiistai 21. helmikuuta 2012

PENTUSUUNNITELMIA

Seuraava pentue on Beilan, jos nyt sitten sille vihdoin niitä pentuja suodaan. Beilan astutusyritykset ovat olleet vähän takkuisia. Viime vuoden syksyllä yritimme astuttaa Beilaa Hollantilaisella Jari uroksella ja silloin se jäi tyhjäksi.  Alkuun oli ajatuksena nytkin käyttää Jaria, mutta sattumista johtuen jouduimme luopumaan siitä ainakin toistaiseksi. Sitten alkoi uuden uroksen etsiminen ja Beilan kasvattajan avustuksella löysimmekin Hollantilaisen uroksen, joka on nyt muuttanut Norjaan. Uroksen perhe on Norjalainen ja he muuttivat 7 vuoden Hollannissa olon jälkeen Norjaan takaisin. Uros on  JILLES FLEDDER ÚT IT HOUNEN HÛS  "Milo". 


JILLES FLEDDER ÚT IT HOUNEN HÛS  "MILO"

HD A
NB 33


Beilan juoksut alkoivat suunnilleen odotetusti ja meillä alkoi progesteroni testeissä käyminen juoksun 7:nä päivänä. Niitä otettiin sitten kaikkiaan kuusi ja sitten siemennys tapahtui. Joten taas jäämme jännityksellä odottamaan tuleeko Beila kantavaksi.


Milo pentuna

Milo

Milo










































     




























SYKSYN 2012 PENTUSUUNNITELMIA YHDISTELMÄSTÄ:


                    SIR TIEVO V.D. EENHOORNLEIJN
                                               & 
                    HAZEBAD APRILLA FELITY "LUNA" 
                    Agi: maxi2 
                    Toko: alo1 
                     




LUNA 

LUNA

LUNA





SIR TIEVO

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

PENNUT JO 7 VIIKKOA !

Nyt olemme taas siinä vaiheessa kun nautimme viimeisistä yhteisistä hetkistä pentujen kanssa. Pennut ovat nyt 7 viikon ikäisiä ja jo pian lähtee ensimmäinen pentu luotame suureen maailmaan. Haikeus iskee tämän intensiivisen noin kahdeksan viikon viimeisinä päivinä. Juurihan ne syntyivät ja nyt muka ovat valmiita uusiin perheisiin. Nämä meidän pikku pallerot täyttävät päivämme iloisilla tassutuksilla ja hännän heilutuksilla ja aina välillä täytyy päästä syliin nuolemaan koko naama. Kun olemme kotona, pennut saavat olla vapaasti missä haluavat niinkuin aikuisetkin koirat. Hienosti tämä pentue on toiminut, kun tulee hätä niin pennut juoksevat papereiden päälle, jotka on pentuhuoneessa tarpeilleen. Hyvin vähän on joutunut siivoamaan pissalammikoita muualta. Toivottavasti se helpottaa myös uudessa kodissa sisäsiistiksi opettelua. Yöksi pennut menevät nukkumaan omaan huoneeseensa. Nyt oli Neela nukkunut muutaman yön ja pois pentuhuoneesta, mutta viime yöksi se meni taas pentujen kanssa nukkumaan. 



HAZEBAD NIJE ROMER "BATE"
pentu nro 1


Bate on pentueen rohkein tulleen uusiin tilanteisiin aina ensimmäisenä. Tämä rohkeus tuli esiin vasta viiden viikon iässä ja yllätti meidätkin. Bate viilettää ympäri taloa tutkien uusia paikkoja innolla. Bate tykkää kovasti leikkiä myös Frodo kissamme kanssa.





HAZEBAD NIJE RJUT "ALORA"
pentu nro 2


Alora viihtyi pisimpään pentuhuoneessa ja sille se tuntui riittävän siinä vaiheessa kun muut viiletti jo muualla asunnossa. Se tutustui alkuksi harkiten uusiin paikkoihin. Kun paikat tuli sille tutuksi niin vauhtia piisasi ja Alora juoksentelee ympäriinsä muiden kanssa häntä heiluen. Kun pennut pääsivät ensimmäisen kerran ulos se viiletti sinne ensimmäisten joukossa ja ihastui lumeen ikihyviksi. 



HAZEBAD NIJE RENNE "TUPSU"
pentu nro 3


Tupsu, pentueen isoin oli aluksi pentulaatikon kovaäänisin ja härkki vähän sinne ja tänne. Ruokakupin kun sai eteensä söi keskeltä pohjan näkyviin ja sitten tulikin jo hätä, että nytkö ruoka jo loppui ja alkoi hädissään vinkumaan. Ja kun omasta kuppi lopulta tyhjeni, niin sitten eikun kaverin kuppia tyhjentämään. Ruokahalu on säilynyt hyvänä, mutta luonne on kyllä tasaantunut. 



HAZEBAD NIJE REMKE "CIPSI"
pentu nro 4



Cipsi on ollut koko ajan tasaisisin pentu. Iloinen vesseli joka rakastaa touhuamista muiden kanssa. Ihastuu uusiin leluihin ja pitää niistä kovaa kiinni, että muut ei vie. Ja jos kuka niin Cipsi on kova poika nuolemaan naamaa lattialle kun istahdat niin Cipsi on jo kipuamassa syliin. Cipsi on ehkä pentueen pennuista eniten tullut emäänsä Neelan. 


HAZEBAD NIJE RINA "RIINA"
pentu nro 5



Riina on saanut koko ajan vauhtia ja tarmoa lisää mitä isommaksi kasvaa. Missä vaan tapahtuu jotain, niin Riina on varmasti ensimmäisenä paikalla ja tuntuu, että miten se aina ehtiikin. Taitaa tyttö olla pentueen "rämäpää". Riina on paljon touhunnut myös isänsä Rufuksen kanssa ja hakee sen seuraa. Lisäksi Frodo kissa on kiva leikkikaveri joka jo tosin juoksee pentuja kartuun. 

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ulkomuototuomarikoulutuksen koulutusnäyttely 2012 Lohja

Lohjalle lähdimme koulutusnäyttelyyn ihan jo sen takia koska emme olleet sellaisessa olleet. Olen itse ollut useasti mukana koirien kanssa kun tuomareita koulutetaan arvostelemaan stabyhoun rotua. Joten nyt oli ihan kiva nähdä tämäkin puoli näyttelyssä.
Jenni lähti Viljan kanssa ja minä tulin Nanan, kun Minna ei itse päässyt. Tosin ystävämme Kaisa toi Nanan meille Lohjalle, kiitos Kaisalle Nanan kuskaamisista. Näyttelyyn oli tulossa myös Rufuksen sisko Ebba.


Tuomari
Erja Nummi


Nartut
JUN
HAZEBAD FLYING DUTCH ELIORA "EBBA"  EH


NUO
DIMKA FENSKE FAN DE MOAIE HOVINGEN "NANA"  EH


Bracco Italiano
Tuomari
Manfroni Giuseppe Colombo, Italy


Nartut
AVO
HEINÄARON ANIMA MIA "VILJA"  ERI1, SA, PN1, ROP


Oli mielenkiintoista nähdä kun varsinaisen tuomarin lisäksi bracco kehässä oli muita rotua opiskelevia tuomareita useita. Arvosteleva tuomari Manfroni Giuseppe Colombo on erittäin arvostettu SABIn (Italian Bracco clubi) presidentti ja harrastanut/kasvattanut/tuomaroinut braccoja sekä näyttelyissä että kokeissa yli 40 v.Vilja oli erittäin tarkan syynäyksen alla ja se teki tuloksen odottamisen jännittäväksi. Arvostelu kesti kauan kun tuomareista yksi toisensa jälkeen tutki Viljaa. Mutta hienostihan siinä kävi, tuomari tykkäsi Viljasta niin paljon, että laittoi sen ROP koiraksi. Arvostamme tätä todella paljon ja tällä kertaa ei haitannut vaikka Vilja ei RYP kehässä pärjännytkään :-)






maanantai 6. helmikuuta 2012

CLUB SHOW 4.2.2012

ROP BEITSKE FOSKE FAN´T TSJERKERIEDE "BEILA" JA VSP ENZO JIDMER  FAN DE MOAIE HOVINGEN " JIDMER" 


Stabyhoun Club Show pidettiin tänä vuonna koirakoulu Kompassin tiloissa Helsingissä.Tilaisuuden tumarina toimi Jetta Tschokkinen. 


Meidän jälkeläisiä Rufuksen lisäksi oli Ebba, Bami ja Luna. Harmiksemme näyttelystä joutui Nana ja Siru jäämään pois.


Urokset
JUN
Hazebad Flying Dutsh Kiran "Rufus" EH




NARTUT
JUN
Hazebad Flying Dutch Eliora "Ebba" EH PN4




AVO
Hazebad Aprilla Felity "Luna" EH PN3


Hazebad Japke Neanke "Bami" ERI PN2


Beitske Foske Fan´t Tsjerkeriede "Beila" ERI PN1 ROP






ONNEA VSP UROS JIDMERILLE SEKÄ  KAIKILLE MUILLE MUKANA OLLEILLE!

lauantai 4. helmikuuta 2012

RUFUS



                           HAZEBAD FLYING DUTCH KIRAN "RUFUS" 
                           on lonkka- ja kyynärkuvattu 


                            HD A
                            AD 0 
                            Tyypin1 vWD - kantaja




Rufus KoiraNetissä