keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Eläinlääkärin tarkastus pennuille!




Tänään oli se jännittävä päivä jolloin pakkasimme koko pentulauman häkkiin ja autoon matkataksemme eläinlääkrin vastaanotolle. Yö meni levottomasti miettien pikku pentuja ja niiden terveyttä. Itse en ollut mitään erikoista kyllä pennuissa huomannut, mutta onhan se aina jännittävä paikka mennä pentutarkastukseen. Totta kai sitä mielellään kertoo uusille pentuostajille hyviä uutisia.
Olimme kerrankin hyvissä ajoin paikalla vastaanotolla. Automatka meni hyvin ja pennut olivat ihmeen hiljaa häkissään, ajatellen kun tämä oli niille ensimmäinen automatka. Siru matkasi autossa teitysti mukana.
Pienen odottelun jälkeen pääsimme sisään. Oli toisaalta hyvä, että vastaanottoaika oli aikaisin aamulla, niin ei tarvinnut koko päivää jännittää sitä.


Päätimme, että urokset tarkstetaan ensin ja sitten nartut. Jokaiselle tehtiin siis tarkka terveystarkastus ja vasta tämän jälkeen jokainen sai sirun.






Eläinlääkäri Ari-Matti Pyyhtiä, Padasjoki



Oli helpotus kun jokaiselta urokselta löytyi kivekset ja muutenkaan koko pentueessa ei ollut mitään mainittavaa terveydentilassa, päinvastoin.





Joillekin sirun laittaminen oli aika kivulias toimenpide,
toiset olivat hiljaa.












Kun pentuja oli näin iso lauma oli oltava tarkkana, että ei laita kahta sirua samalle pennulle:-)  Vielä lopuksi ennen kotiin lähtöä katsottiin, että varmasti jokaisella on oma siru kaulassa.


Pentujen nimet:

1. pentu uros:  HAZEBAD FLYING DUTCH AGUILO "AGU"
2. pentu narttu: HAZEBAD FLYING DUTCH ELIORA "EBBA"
3. pentu uros: HAZEBAD FLYING DUTCH KIRAN "RUFUS"
4. pentu uros: HAZEBAD FLYING DUTCH LUPE "PELLE"
5. pentu narttu: HAZEBAD FLYING DUTCH CHIARA "TAIKA"
6. pentu uros: HAZEBAD FLYING DUTCH NEVA " NEMO "
7. pentu uros: HAZEBAD FLYING DUTCH SEREN " NOVA "
8. pentu narttu: HAZEBAD FLYING DUTCH HEMERA "HERA"
9. pentu uros: HAZEBAD FLYING DUTCH RUDY "TUISKU"

3 kommenttia:

  1. Ihania pieniä Sirun&Jelmerin palleroita :D Ihanaa, että kaikki on kunnossa. Siitä on hyvä ponnistaa elämäntielle!

    VastaaPoista
  2. Hieno uutinen,että kaikki pennut ovat terveitä!
    Ja mahtavalta kuulosti pentujen nimet kokonaisuudessaan,melkein kaikilla oli jo kutsumanimikin.Mukava seurata pentujen kuulumisia täällä blogissa!
    t.Tarja ja pikku-Neela

    VastaaPoista
  3. Todella mukava lukea sekä eilen jo kuulla, että kaikilla pennuilla myös lääkärissä käynti sujuin hyvin. Hyviä hetkiä vielä teille sinne pentujen kanssa ! =) Marko & Kristin

    VastaaPoista