perjantai 4. helmikuuta 2011

Pennuilla silmät ja korvat auki!

Meillä on ollut huonoa tuuria menneellä viikolla. Ensin meni kamera rikki, sitten alkoi temppuilla tulostin ja eikö siinä samassa myös nettiyhteys, joten päivitys on jäänyt vähän huonolle. Nyt en ole voinut sitten ottaa pennuista uusia kuvia, mutta saan lauantaina tyttären kameran lainaksi, niin sitten taas kuvaillaan niitä.

Pennuilla avautuivat siis silmät viikonlopun jälkeen ja korvatkin ovat lähes auki.  Nyt huomaa että ne alkavat kuulla myös ääniä, joten pentuhuoneeseen mentäessä sitlä nousee pikku stabin pää ylös. Kynnet on leikattu ensimmäisen kerran viime viikonloppuna ja tuntuu että ne on leikattava kohta taas uudestaan. Pennut harjoittelevat myös kovasti kävelemistä, pää ja takapuoli vaan painaa vielä.  Ne myös ovat alkaneet pikkuisen yrittää leikin alkeita keskenään. Joka päivä näkee, että taas on menty kehityksessä eteenpäin.

Muut koirat ovat kiinnostuneita pennuista. Ne ovat saaneet vuorotellen käydä katsomassa pentuja ja kaikista eniten Beilaa kiinnostaa pennut. Se voisi päivystää vaikka kuinka kauan portin takana, toiveena pääsy pentujen luo. Siru ei välitä ollenkaan muista koirista mitään, ne saavat pentuja haistella ja katsella. Myös meidän Grappa kissaa pennut kiinnostaa. Grappa tuli eräs päivä pentuhuoneeseen asti. Se istui ensin sylissäni ja katseli ihmeissään pentuja kun ne vinkui. Siru oli lähistöllä ja kun Grappa lähti sylistäni pois, Siru hätisti sen pois pentuhuoneesta. Grappa luikki pois taakseen katsoen, että mitäs nyt:-) Vähän ihmettelin Sirun reaktiota kun se ei muuten Grappaa jahtaa tms. mutta pentujaan sitten siltä suojeli.

2 kommenttia:

  1. Voi Beilaa ja Grappaa,niin haluaisivat hoitaa pentuja Sirun kaverina.Luulekohan Grappa,että se on staby,ainoana kissana kun on joukossa,heh!

    VastaaPoista
  2. No kohta pennut pääsevät niiden kanssa touhuamaan. Saa nähdä kiinnostaako sitten vielä Grappaa:-) Ainakin vielä Grappa on enemmän kissa kuin koiramainen, tosin kun Vilja bracco luulee raukka olevansa staby!!

    VastaaPoista