keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Pennut kolmen viikon ikäisiä!



 Kennellissämme on yksi urospentu vapaana, tiedustella voi 044-5048966/Anne

Viikonloppuna pennut saivat ensimmäisen matokuurinsa joka ei maistunut niiden suussa ollenkaan hyvältä. Alkuviikosta kokeilin antaa jauhelihaa ja sepä vasta herkkua oli. Toinen maku myöhemmin oli pentunappulat, jotka tietysti oli liotettu ja hienonnettu. Sekin maisutui pennuille oikein hyvin. Tänään ne saivat sitten ensimmäinsen ateriansa ja jokainen pentu söi sen oikein innoissaan. Sen jälkeen pennut eivät jaksaneet muuta  kuin mennä pikku masut täynnä nukkumaan!


Vaikka ruoka maistuikin hyvältä niin emon maito on silti sitä parasta pennuille. Uusiin makuihin totutellaan pikkuhiljaa ja niin myös ruokintakertoja lisättään pikku hiljaa.
Pennuilla tuntuu suussa jo pikku hampaan alut. Saa nähdä mitä Siru tykkää imettämisestä hampaiden tultua kunnolla esiin.
Pentulaakikossa on välillä aika moinen meteli ja haukkuminen. Pennut leikkivät jo keskenään ja kävely on päivä päivältä varmempaa. Nyt jo yrittävät kurotella pentulaatikon laidan yli, joten piakkoin ne pääsevät isompaan tilaan eli koko huoneeseen olemaan. Pentulaatikon etuseinä otetaan pois niin sitten niillä on pesäpaikka missä edelleen voivat nukkua, mutta myös tilaa temmeltää:-) Lelujakin pennut saavat ja on hauska katsella niiden touhuja toistensa ja lelujen kanssa.




















Lisää kuvia pennuista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti