sunnuntai 16. syyskuuta 2012

PENNUN ELÄMÄÄ.....

Ensimmäinen viikko on vierähtänyt Suri pennun kanssa. Sopeutuminen lauman jäseneksi nyt viikon jälkeen voi sanoa olevan hyvällä mallilla. Koiramme eivät juurikaan ole viikon aikana  leikkineet Surin kanssa. Yritystä sillä on ollut enemmänkin, mutta aikuiset ovat vaan olleet aika välinpitämättömiä ja sekös on Suria harmittanut. Aina välillä Suri menee jonkun koiran eteen ja alkaa haukkumiskonsertin saadakseen huomiota. Yleensä toinen osapuoli on joko lähtenyt pois tai osoittanut muuten, että menehän nyt siitä muualle. Nyt loppuviikosta Rufus on alkanut leikkimään sen kanssa ja sekös on sitten ihan parasta ulkona olemisen lisäksi. Eli tämä on normaali kuvio ja viimein aikuiset uskovat, että kyllä tuo taas taitaa meille jäädä!

Beila ja Suri





Ulkona olemmekin olleet ahkerasti opetelleen tietysti samalla missä käydään tarpeilla. Suri kyllä tekee hyvin tarpeensa ulos, mutta niin myös sisälle jos ei heti tajua että nyt on ulos vietävä. Paperille menee satunnaisesti eli lattioita on tullut luututtua ihan ahkerasti viime päivinä.


Luca ja Suri



Hups, mites tässä nyt näin kävikään
Luonteeltaan Suri on erittäin reippaan oloinen pentu, ei hätkähtele koviakaan ääniä. Kerran olemme käyneet kävelyllä myös kaupungilla ja siellä kulki tosi reippaasti, vaikka ohi meni bussi ja usemapi henkilöautokin. Nyt olemme myös opetelleet yksin oloa tai siis oloa lauman kanssa ilman ihmisiä ja sekin on alkanut sujumaan hienosti.

Surin lempi tarkkailupaikka


Kasvimaalla täytyy myös autella multaa möyhentäen


Toivottaavsti nämä aurinkoiset ja vielä lämpimänä olleet päivät jatkuvat! Mikä on pikkupennulle parasta kun saa olla ulkona ja tutkia pihapiiriä ja touhut muiden kanssa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti