sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kuulumisia....

Rufus
Täällä niinkuin varmaan muuallakin odotellaan säiden lämpiävän. Päivänä muutamana oli lämmintä ja aurinkoista joten silloin sai otettua muutamia kesäisiä kuvia. Niitä tässä nyt haikeana katsellaan.
Rufus on nyt reilun 4 kuukauden ikäinen vesseli. Tähän asti poika on ollut kiltisti, mutta nyt on alkanut tuhoa syntymään ja tietysti lähinnä silloin kun ollaan poissa kotoa. Tuolinjalka on pureskeltu, olohuoneen pöydästä kaksi kulmaa käsitelty sekä muuta pientä kenkää sun muuta. Harmi vaan kun ei ole silloin itse paikalla, että saisi kiellettyä.
Kanta-Hämeen kanakoirakerhon toko-koulutus on meidän osaltamme ohitse, kun emme pääse viimeiseen kertaan. Nyt on sitten mietittävä jotain muuta jatkoa koulutuksen suhteen.



Rufus

Beila
Harmikseni nyt ei ole ollenkaan pentunäyttelyitä tälle pentueelle. Ensimmäinen virallinen näyttely olisi Heinolassa 21.8. jonne ikä sitten riittäisi. Sinne emme kuitenkaan näillä näkymin pääse. Joten Rufuksen näyttelyura alkaa Hollannista jonne menemme elo/syyskuun vaihteessa, huisia pikku pennulle! Joten ainoa paikka jossa voi harjoitella kehäkäyttäytymistä on Match Showt.
Kävimmekin kokeilemassa Järvenpäässä Match Showssa. Ensinnäkin Rufus oli tosi reippaasti uudessa ja oudossa ympöristössä.
                                                                           Se ei välittänyt mistään mitään. Siellä oli aika paljon meteliä ja lentokoneita meni, eikä poika välittänyt mitään. Kehässäkin se juoksi erittäin reippaasti ja jaksoi seistä ja jalkoja sai siirrellä ja antoi hampaatkin tuomarin katsoa. Pieni jännittyneisyys näkyi lähinnä siinä, että se oli hieman jäykkä seisottamisessa. Mutta kun ajattelee, että ikää on noinkin vähän ja ensimmäinen kerta niin todella hienosti meni. Rufus sai sinisen nauhan ja sinisten kilpailussa Rufus sijoittui hienosti kakkoseksi.
Rufus ja Beila


Rufuksen siskoista Ebba ja Hera ovat myös käyneet harjoittelemassa Match Showssa ja hienosti on molemmilla mennyt ja reippaasti ovat siellä oleet.

 Beila on edelleen Rufuksen ehdoton ykkönen ja se jonka perässä se menee ja myös matkii Beilan tekemisiä. Beila onneksi jaksaa leikkiä ja touhuta Rufuksen kanssa joten niillä ei keskenään aika tule pitkäksi. Ne viihtyvät yhdessä sekä pihalla että sisällä ja välillä meno on aika moista. Ulkona sitten jahdataan toisia tai yhdessä kaivavat monttua tms.   Torstaina 2.6. on stabyhounkerhon tapaaminen  ja siellä tapaamme ainakin muutaman Flying Dutch pentueen pennun:-)                                                                    
Beila ja Rufus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti