keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Sirun ja Jelmerin pennut syntyneet!



Tiistaina 18.1. syntyi Sirun ja Jelmerin pentue. Pentuja syntyi kaiken kaikkiaan 10 joista valitettavasti yksi narttupentu syntyi kuolleena. Jos Sirun siemennysreissu oli jo erilainen niin oli myös synnytys, mutta onneksi positiivisessa mielessä. Siru alkoin maanantaina iltapäivällä läähättelemään ja siitä arvasin, että nyt synnytys on pikku hiljaa alkamassa. Sirun lämmöt laski noin klo yhden aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Koko yö meni pedin petaamisessa pentulaatikossa sekä läähätellessä. Välillä osasi hieman rauhoittua ja nukkua vieressäni. Olimme Minnan kanssa sopineet, että jos alkaa näyttämään siltä hän tulee meille aamupäivän aikana. Ja niinhän sitten aamu seitsemän jälkeen soiteltiin sovittiin, että Minna lähtee ajelemaan meille. Siru oli tietysti rauhaton, halusi vähän väliä ulos ja kulki ympäriinsä läähätellen. Minna tuli ja hän hämmästeli Sirun kasvanutta vatsaa:-)

Päivä meni Sirua seuraillessa ja odottelimme synnytyksen etenemistä - vesien menoa sekä tärinää kehossa. Noin kahden maissa Siru kävi ulkona ja meni sen jälkeen omaan petiinsä, olin siinä vieressä ja näin että Siru ponnistaa. Minna vei Sirun pentulaatikkoon ja siellä ponnistaminen jatkui ja Siru synnytti ensimmäisen pentunsa klo 14.26 ja pentu oli uros. Itse hämmästelin kuinka vaivattomasti se näytti syntyvän. Ensimäinen pentu saatiin punnittua ja laitettua nisälle ja sitä katsellessamme syntyi toinen pentu klo 14.51 ja pentu oli narttu. Ja tästä jatkui klo 15.00 syntyi kolmas pentu, uros. Klo 15.13 syntyi neljäs pentu, uros. Klo 15.44 syntyi viides narttupentu ja klo 15.51 syntyi kuudes pentu, uros. Sitten kuluikin aikaa, mutta edelleen odottelimme pentua, koska Sirun vatsasta tunsi että kyllä siellä vielä on. Ja pitkän odottelun jälkeen syntyi enkelipentumme klo 17.30 ja heti sen jälkeen klo 17.38 syntyi kahdeksas pentu, uros.

Tässä vaiheessa Siru rauhoittui ja alkoi nukkua. Annoimme sen olla rauhassa pentujensa kanssa ja lepäillä. Jonkin ajan kuluttua käytimme Sirun ulkona ja pesulla. Emme olleet ehtineet syödä koko päivänä ja hoputin Minnaa mennään syömään. Hän meni ja minä jäin Sirun ja pentujen kanssa, kunnes yhtä äkkiä huomasin että hupsis sieltähän syntyikin pentu. Huusin Minnaa tulemaan, ja kun hän saapui sanoi, että kyllä sieltä vielä toinen tulee. Katsoin Minnaa ja sanoin että ei kai ja toinen vaan joo joo. Tämä pentu oli siis yhdeksäs ja narttu ja se syntyi klo 20.20. Siruhan oli synnyttänyt lähestulkoon kaksi pentua aina pienin väliajoin:-) Ja näin todella tapahtui, kymmenen minuutin kuluttua klo 20.40 syntyi kymmenes pentu joka on uros. Tässä vaiheessa oli pakko kysyä Minnalta, että montako niitä nyt on oikein syntynyt vähän jo meni itsellä laskuissa sekaisin.
Tämän jälkeen Siru uudestaan ulos ja pesulle ja sen jälkeen ruokakin maistui.



Siru ei joutunut paljoakaan ponnistelemaan pentujen syntymää. Ne oikeastaan vaan tulivat, muutama työntö ja pentu oli ulkona. Kyllä se oli Sirulta hieno suoritus. Nyt Sirulla on kova homma edessä hoitaa ja hoivata sekä opettaa pentujaan. Alku näyttää erittäin hyvältä, Siru on antaumuksellisesti asennoitunut emon rooliin ja vartioi ja hoivaa pentujaan. Ja jos joku pentu vikisee kovempaa sen on heti tarkastettava, että kaikki on hyvin. Palkolliselta ulkoreillultaan tultaessa sen on tietysti saatava heti koko lauman lähelleen:-)



Lisää kuvia Sirun pentueesta

6 kommenttia:

  1. Sylilliset Onnitteluja pentujen syntymän johdosta!Kylläpäs syntyi monta suloista pentua Sirulle ja Jelmerille! Nyt on Siru-mammalla puuhaa..
    ja rutiinilla taitaa jo Annella ja Minnalla sujua nuo kätilön hommat..

    VastaaPoista
  2. Mahtava Siru ja upeat pennut!! Olipa huippu-kokemus, ja Sirulta huippu-suoritus! Kiitos Anne, Jussi ja Siru :D

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon Sirulle ja Jelmerille. Hienot ja suloiset pennut saitte aikaiseksi. Toki onnittelut ja kiitokset siitä kuuluvat myös Minnalle ja Annelle =)

    VastaaPoista
  4. Onnea Sirulle ja Jelmerille! Aivan ihania pikkuisia.
    Terkuin Kaisa,Baako,Daco ja pikku Jidmer

    VastaaPoista
  5. Onnittelut koko perheelle hienosta suorituksesta!

    - hannele, anni ja nessa -

    VastaaPoista