tiistai 15. joulukuuta 2009

Neelan astutus onnistunut!


Nyt on sitten vihdoin ja viimein varmistunut, että Neela on kantava. Tämän viikon keskiviikkona on jo kulunut viisi viikkoa sienemmyksestä ja nyt selvästi myös Neelan maha on alkanut kasvamaan. Kyllä sitä jo aikaisemmin itse uumoili, että siemennys olisi onnistunut, mutta sitä haluaa sen varman varmuuden ennenkuin puhuu muille. Merkkejä oli ollut jo jonkin aikaa.

Tulen kirjoittamaan noin kerran viikossa Neelasta jotain tänne blogiin ja kuviakin laitan tietysti. Pentujen odotetaan syntyvän viikon 1 lopulla tai viikon 2 alkupuolella. Eli meillä alkaa Uusi Vuosi 2010 pentujen merkeissä. Onpa taas ihanaa saada pikku stabeja tänne temmeltämään kun edellisten syntymästä tulee tammikuun 9 päivä juuri vuosi. Saa nähdä kuinka lähelle Neelan pentujen syntymäpäivä tulee tuota:-)




Neelan painon kehitys:

12. marraskuuta 20,00 kg -> astutus
17. joulukuuta 21,50 kg -> 5 viikkoa

4 kommenttia:

  1. IHANAAAAAAA <3 Onnea teille ja kaikkea hyvää tulevalle mammalle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon, jännittävät ajat ovat edessäpäin! Toivotaan että Neela voi vielä oikein paksusti:-))

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että pentuja tulossa. Paljon on tullut luettua stabyhouneista, kun sen verran mielenkiintoinen rotu on. PMV:ssäkin tuli jonkun aikaa seurailtua stabeja kehänlaidalta. :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa kun olit kehänlaidalla, sieltä saa hyvän käsityksen rodusta kun pääsee katsomaa useampaa rodun edustajaa yhdellä kertaa:-)

    VastaaPoista