Turkuun suuntasi lauantai aamuna yhteensä seitsemän Hazebadin jälkeläistä ja Beila sekä Vilja. Yhteensä stabeja oli Turussa 12.
Aamulla pimeydessä ja vesisateessa lähdin ajamaan Beilan kanssa ensin Hyvinkäälle. Hyvinkäältä tuli kyytiin tietysti Jenni ja Vilja ja saimme myös mukavaksi matkaseuraksi Tertun sekä Oldan. Matkamme sujui tällä kertaa kommelluksitta. Oli pitkästa aikaa tosi mukava nähdä näin paljon stabeja ja erityisen mukava tavata ihanat stabi-ihmiset:-)
Pian sitten olikin braccojen vuoro mennä kehään. Braccoja oli neljä ja Vilja vielä JUN luokassa. Tyttö esiintyi nyt hyvin ja sai EH hienolla arvostelulla.
Muita rotuja oli sitten välissä ennen stabeja. Seurasimme keskusteluiden lomassa myös tuomarin toimintaa kehässä. Tuomarina oli sekä stabeilla että bracoilla Ann Calström Ruotisista. Kehän laidalta katsottuna hän antoi kuvan, että on suhteellisen tiukka arvioinneissaan. Jännitys tiivistyi ja sitten olikin enismmäisen stabin eli meidän Beilan vuoro. Ja hienostihan tyttö jälleen pärjäsi saade KP:n ja ollen ROP-pentu. Hienoja uutisia taas kerrottavaksi Beilan kasvattajalle Marjolle Hollantiin.
Sitten menivät kehään ensin JUN urokset ja Jaki sai EH ja JUK1. Urosten AVO luokassa sijoitukset olivat seuraavat: Ville ERI AVO1 PU1 ROP SERT CASIB, Baako H, Coda H.
Seuraavana tietysti oli vuorossa JUN nartut ja tässä sijoitukset: Juju JUN ERI1 PN3 Vara-SERT, Linsa JUN ERI2 PN4, Ragna JUN EH 3. Narttujen AVO luokassa Mella AVO ERI1 PN1 CACIB, Olda AVO ERI2 PN2 SERT vara-CACIB, Siru EH3 ja Leya H. Lopuksi tietysti olivat vastakkain Ville ja Mella - Mella oli ROP ja Ville VSP.
Meillä oli myös kasvattajakehä ja siihen meivät Ville, Mella, Olda ja Siru. Kun koirat olivat rivissä tuomari halusi kasvattajan paikalle kysyen kuinka monesta pentueesta koirat ovat. Kun tuomari kuuli vastauksen että neljästä hän sanoi että Okei katsoen vielä koiria tarkasti. Lisäksi hän pyysi minua tulemaan keskustelemaan hänen kanssaan arvioinnin ja kehien loputtua. Hiukan ihmetytty moinen koska harvoin tuomarit sanovat mitään muuta kuin arvioinnin ja sekin yleensä kirjallisena. Saimme ROP kasvattajan - mikä tuntui hienolta tältä tuomarilta. Muutenkin olimme todella positiivisesti yllättyneitä hänen stabien arviointiin.
Kehän loputtua menin tuomarin luokse ja hän kehui kovasti mm. kasvattajaryhmässä olleita koiria. Hän sanoi, että piti paljon koiriemme silmien, korvien ja pään muodosta sekä siitä että kaikki liikkuivat hienosti. Ainoa negatiivinen asia oli tietysti hännät, kun se häntä ei saisi stabeilla nousta liian korkealle ja meillä on valitettavasti niitä iloisen hännän omaavia koiria. Mutta tuo ongelma ei ole pelkästään meillä Suomessa vaan joka puolella missä stabeja on ja se on erittäin vaikea saada jalostuksella pois, vaikka tuomarit siitä aina huomauttavatkin.
Hän onnitteli vielä minua ja hän tuntui kiinnostuneelta rodustamme. Ann Carlström kommentoi vilä, että oli ollut muutamia vuosia sitten Suomessa arovostelemassa stabeja eikä ollut silloin pitänyt Suomalaisista stabeista. Mutta nyt on taso noussut ja koirat hienoja lisäten, että Suomessa stabit ovat paremman näköisiä kuin Ruotsissa, HEIJAA Suomi ja me!!
Lisäksi Ann Calström kertoi, että on mukana Ruotsin stabyhounyhdistyksen kanssa tekemässä stabeista ns rotukuvausta. Hän näytti minulle keskeneräistä opusta jossa oli paljon kuvia stabeista ja arviointia esim korvan, pään yms muodosta. He ovat todella tehneet hienoa työtä ja Ann Calström kertoi, että sitä on mahdollisuutta saada tilattua kun se on valmis. Pitää pitää mielessä ja ehdottomasti hankkia sellainen. Se tuntui todella hienolta ajatukselta ja auttaa monia mm. arvioimaan rotumääritelmää kuvien avulla.
Kyllä on todella hienoa saada hyvää palautetta kasvatustyöstä ja kommentteja rodustamme. Nyt tuntuu siltä, että olemme oikeilla linjoilla ja olemme osanneet tehdä oikeita valintoja kasvatustyössä - tämä kyllä kruunasi tämän vuoden:-))
Sitten oli jäljellä Mellan sekä kasvattajaryhmän ryhmäkehään meno. Sekä Mella että kasvattajaryhmä eivät sijoittuneet siellä, mutta olihan taas neljä stabia hienosti edustettuna ryhmäkehissä.
PALJON ONNEA HAZEBAD´in KASVATEILLE: Mella, Ville, Olda Siru, Leya, Baako ja Coda sekä tietysti ONNEA myös muille mukana olleille stabeille hienoista tuloksista!
Kotimatkaan lähdimme viiden jälkeen ja kävimme porukalla matkalla syömässä ja vielä tietysti käyden läpi päivän tapahtumia, johon myös pieniä kommelluksia mahtui joten naurua ja pulinaa riitti!!
No, kahden viikon päästä on sitten Helsingissä Suomen Voittaja sekä Pohjoismaiden Voittaja 2009 näyttelyt, eli laakereilla ei päästä vielä lepäämään ja joulua odottelemaan. Eli uudet haasteet silloin edessä......tapaamisiin jälleen ihanat ja rakkaat stabyhoun ystävät!!!
sunnuntai 29. marraskuuta 2009
sunnuntai 22. marraskuuta 2009
JYVÄSKYLÄN NÄYTTELY 22.11.
Lähdin Iinan sekä koirien Beila, Luna ja Lunan pentu Nella (Hazebad Dianthus Neyla) sekä Vilja kanssa ajamaan sunnuntai aamuna kohti Jyväskylää. Matka sujui muuten hyvin, mutta autossa ilmeni pieni ongelma, joka ei sitten loppujen lopuksi kovin paljoa haitannut ajamista. Hyvinkäältä tuli veljeni perhe sekä Jenni. Onneksi oli miesväkeä matkassa ja näin auton vika saatiin hetkellisesti korjattua:-)
Olimme tarkoituksella hyvissä ajoin Paviljonki hallissa, koska Nellalle tämä oli ensimmäinen näyttely ja Beilalle toinen joten pikkuneideillä ei paljoa kokemusta suurista näyttelyistä ole. Molemmat olivat tosi reippaita ja Nellakin kuin kotonaan, ei sen kummemmin ihmetellyt melua ja hälinää.
Siinä sitten odottelimme kehän alkua. Tuomarina stabeilla ja bracoilla oli Harri Lehkonen - tuomarina tiukka ja mielestäni tuntee myös meidän rotumme hyvin. Siitä syystä jännitimme kaikki edessä olevia arvosteluja koiriemme kohdalla.
Ensimmäisenä kehään meni Beila penturyhmässä. Beila liikkui hyvin ja malttoi seistäkin kohtuullisesti. Ja niinhän sitten iloksemme Beilalle rapsahti KP sekä ROP.
Beilan arvostelu: Vielä kesken kehityksen, iloisesti esiintyvä. Oikean muotoinen pää. Melko kapea rintakehä jonka tulee levitä. Hyvin kulmautuneet raajat. Oikea turkin laatu. Terveet liikkeet.
Sitten oli vuorossa junioireissa Nella. Nella liikkui myös hyvin, mutta tarvitsee tietysti hieman kehätottumusta lisää. Hazebad Dianthus Neyla "Nella" EH
Nellan arvostelu: Vielä kesken kehityksen oleva, reippaasti esiintyvä.Oikean muotoinen pää.Tasapainoiset kulmaukset.Oikean muotoinen rintakehä, ikäiseksi hyvä runko. Hyvälaatuinen turkki. Vielä pentumaiset liikkeet. Lupaava. Tarvii aikaa.
Kolmantena stabeistamme oli sitten Nellan emä Luna. Luna on tällä hetkellä nakustabi, eli siis tosi karvaton mutta Lunakin sai hyvän arvostelun ja EH:n.
Vielä viimeisenä koiristamme kehässä oli bracco tyttö Vilja joka esiintyy jo hienosti. Viljakin sai hyvän asvostelun ja olimme iloisia kun tuomarisetä ei ollutkaan niin pelottava tällä kertaa. Vilja sai EH:n.
PALJON ONNEA Nellalle, Lunalle ja Viljalle sekä mukana olleille kiitos mukavasta seurasta. Kiitos avusta Julia ja Joona koirien hoidosta näyttelyssä!!!
Päivä oli todella mukava ja antoisa. Viikon päästä lauantaina on Beilalla ja Viljalla sekä joukolla Hazebadin jälkeläisillä näyttely Turussa!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009
VUODEN NÄYTTELYKOIRA 2009 KILPAILU!
ENSIMMÄISEN KERRAN STABYHOUN VUODEN NÄYTTELYKOIRA KILPAILUSSA:
HAZEBAD JAZZY MELBA, omistaja Sinikka Eloranta
On sijoittunut Vuoden näyttelykoirakilpailussa 2009 sijalle 75 saaden 47 pistettä!!
ONNEA, ONNEA, ONNEA Mella ja Sinikka
HAZEBAD JAZZY MELBA, omistaja Sinikka Eloranta
On sijoittunut Vuoden näyttelykoirakilpailussa 2009 sijalle 75 saaden 47 pistettä!!
ONNEA, ONNEA, ONNEA Mella ja Sinikka
torstai 12. marraskuuta 2009
Neelan astutus eli siemennys
Maanantaina Neelasta otettiin ensimmäinen progesteroni testi ja tiistaina toinen. Epäilin jo vähän etukäteen, että nyt ollaan jo "pitkällä" juoksussa ja niinhän eläinlääkärikin sanoi. Siemennyspäviä sovittiin sitten torstaiksi. Tiistaina lähetin Bo:n omistajalle Lauralle viestiä, että keskiviikkona heidän olisi mentävä klinikalle Bo:n kanssa sperman keräykseen. Näin tapahtui ja sperma lähti iltakoneella Suomeen ja se oli perillä Helsingissä puolen yön aikaan. Yöllä oli puhelimeeni myös tullut tekstiviesti rahdista, että sperma on tullut ja noudettavissa:-)
Aamupäivällä pakkasimme itsemme ja Neelan autoon ja matka kohti lentokentää alkoi. Jännitystä oli ilmassa, vaikka tiesinkin että sperma on turvallisesti rahdissa, mutta se minkälaatuista sperma on on aina arvoitus. Puolen päivän aikaan olimme rahdissa ja saimme kallisarvoisen paketimme. Hienoa, tähän asti kaikki oli sujunut suhteellisen hyvin, mitä nyt pieniä jännitysmomentteja sattuu matkan varrella.
Olimme sopineet eläinlääkärin kanssa, että menisimme siemennykseen Mäntsälään klo 14.00. Kuitenkin aina kun paketti on kädessä rahdista soitan vielä eläinlääkäriin, että kaikki tähän asti kunnossa. Eihän sitä koskan tiedä, mitä kuljetuksen aikana tapahtuu. Soitto siis Mäntsälään ja saimmekin kuulla, että aikamme olikin siirretty klo 16.30.
Aikaa kun oli, niin päätimme mennä katsomaan Espooseen Liliä ja Sirua. Soitin Minnalle ja onneksi meidän yllätysvierailu sopi hänelle. Voi sentään kun nämä pentukoirat kasvavat niin nopeasti. Lili näyttää jo varsin isolta tytöltä ja kohta on pikkupentumaisuus tiessään. Sirulla ja Neelalla oli molemmilla juoksut ja niillä oli ihan omat jutut meneillään ja tietysti Lili touhusi siinä mukana. Sain myös osaksi oikein kunnon halauksia, joita Lilikin harrastaa. Vähän saman lailla kuin meidän Neela, tassut olkapäille ja silleen.
Lisää kuvia Lilistä ja Sirusta
Espoosta ajeltiin sitten Hyvinkäälle hakemaan Vilja hoitoon ja sitten kohti Mäntsälän eläinlääkäriasemaa. Luovutin pakettimme eläinlääkäri Merja Dahlblomille ja sitten vaan odottamaan sperman lämpenemistä. Odotteluaikana täytettiin asiaankuluvat paperit. Sperman mukana tulee olla lähettävän eläinlääkärin lausunto mm sperman laadusta sekä uroksen ja omistajan tiedot. Koiran tiedoksi oli vain laitettu heitomerkeillä "Bo" eli kutusmanimi, ei sirunumeroa tms. Vähän siellä ihmettelimme, kun täällä Suomen päässä ollaan aina kaikista papereista niin tarkkoja ja että on täytetty oikein. Toivottavasti kelpaa kennelliittoon. Merjalla oli ollut kaksi siemennettävää juuri ennen Neelaa ja hän sanoi, etä ne olivat olleet aika hankalia. Epäili, josko kolmaskin olisi samanlainen. Vähän ehdin jo harmitella toimenpiteen aikana kun jäi takki päälle, että taitaa tulla hiki, mutta loppujen lopuksi siemennys tapahtui tosi nopeasti. Neela malttoi seistä rauhallisesti paikallaan, vaikka varmaan tuo toimenpide ei mitenkään kovin mukavan tuntuinen ole kun pitkä skooppi viedään kohtuun asti. Eli tämä oli kohtuun siementäminen tuorespermalla. Neelan lähtöpaino on 20 kg.
Nyt jäämme sitten odottamaan miten asiat tästä edistyvät ja toivottavasti saamme iloisen stabipentulauman vähäksi aikaa luoksemme.
Neelan siemennys

lauantai 7. marraskuuta 2009
Hei, lunta pihalla
Perjantai illan ja lauantai aamun välisenä aikana satoi tänne lunta vähän enemmän. Piha on valkoisena ja on mukavan puhtaan näköistä. Koiratkin ovat innoissaan ulkona, kun löytyy taas haisteltavaa. Olin niin ajatellut, että nyt on kiva kun on lunta niin säilyvät puhtaina. Mutta toisin kävi, taas oli Beila ja Kawa urakalla kaivamassa kuoppia ja etsimässä mm myyriä. No, näinhän se on kun maa ei ole jäässä niin niitä kuoppia syntyy edelleen. Sisään tuli kaksi niin multaista koiraa, että suihkun kautta vaan sinne pääsivät. Ja mitähän se nyt sitten taas hyödytti kun vähän ajan kuluttua taas pyysivät ulos. Eipä auttanut muu kuin ottaa kamera mukaan ja mennä katsomaan niiden touhuja. Päivä oli kyllä tosi harmaa kuvaamista varten, mutta muutamia tuli kuitenkin otettua.
Hei, lunta pihalla kuvat
sunnuntai 1. marraskuuta 2009
LP1 Hazebad Ballyboys Basso "Basso", Ruotsi
Ruotissa asuva jälkeläisemme Hazebad Ballyboys Basso "Basso" on saavuttanut TOKO:ssa Alokasluokassa kolme 1:s tulosta ja siirtyy Avoimeen luokkaan. Lisäksi Basso on saanut AGILITY:ssä kolme 0 tulosta ja siirtyy 2 luokkaan.
Paljon Onnea Malinille ja Johnille sekä Bassolle olemme todella ylpeitä teistä:-)
Vår Sanis hanevalp Hazebad Ballyboys Basso "Basso" har tävlat i lydnads klass 1 och han har fått sin tredje 1 pris i Lydnadsklass 1. Så nu blir Basso uppflyttade till lydnadsklass 2 och Basso fått titeln LP1. Basso fick också tredje pinne i agilityklass 1 så nästa år kommer han att tävla i agilityklass 2. GRATTIS till Malin, John och Basso vi är väldigt stolta av er:-)
Basson kotisivut
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)