sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

NANA KANTAVA!






Nana on nyt ultrattu ja pentuja siellä näkyi. Paljon on taas tapahtumia ennen kun ollaan nyt tässä asti. Urosvalinta meni aivan päälaelleen sattuneista syistä. Olihan sopinut että Nana astutetaan Ruotsalaisen uroksen kanssa, mutta proge nousi niin nopeasti, että emme sinne pystyneet lähtemään. Siirtoa seuraaviin juoksuihin emme Minnan kanssa harkinneet sen takia, koska Nana täyttää kesäkuussa jo kuusi vuotta. 

Nanan kanssa käytiin vierailulla kahden eri uroksen luona ja kahtena eri päivänä eikä astutus vaan onnistunut. Siihen miksi päädyimme Nanan kohdalla samaan urokseen kun esimmäisellä kerralla on omat syynsä. Eli pentujen isä on Hazebad Lionheart Baako.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti