perjantai 27. heinäkuuta 2012

SAARISTOSSA



Kävimme ystäviemme luona Houtskarissa ja mukana oli kaikki viisi koiraa. Hieman arvelutti etukäteen miten koirat pysyvät lähellämme kun lääniä on vaikka kuinka juosta vapaana. Ensimmäinen jännittävä kokemus puolin ja toisin oli kun lastauduimme veneeseen muutaman kilometrin matkaa varten. Yksikään koiristamme ei ole koskaan ennen ollut veneessä. Viljaa  jännitti niin, että viimeistä takatassua ei millään olisi irottanut laiturista. Pienen avustuksen jälkeen koira oli onnellisesti veneessä. Loput neljä tulivatkin sitten mamman ja Viljan perässä.Vihdoin kaikki mukaan eikä kukaan pudonnut veteen. 


Aurinko suosi meitä ja koirat saivat uida ja juksennella. mutta ihmetykseksemme yksikään ei lähtenyt omille retkilleen vaan pysyi lähituntumassa ja lauman kanssa. Olipa ihana katsella vapaana juoksevia koiria ja kuinka ne siitä nauttivat. Illalla jo pimeän tultua Vilja ja kumppanit olivat löytäneet rupikonnan. Ehdin hätiin mutta sen verran Vilja oli ollut siihen kosketuksissa saaden sen myrkkyä, että siltä alkoi valumaan kuolaa ihan solkenaan. Seurailtiin Viljan vointia ja aikansa kesti ennekuin kuolaaminen loppui, siin kastui lattia ja matot. No onneksi sammakko pääsi jatkamaan sammakon elämää ja Viljakin toipui eikä muita oireita tullut.



Saimme nauttia auringosta ja ihanasta olosta ystäviemme kanssa! Kiitos Tina ja Uffe kun kestitte "Mollyjen" laumaa......




Kuvia lisää täällä

1 kommentti:

  1. Oli kyllä tosi mukavaa. Ja olisimme kyllä kestäneet montakin päivää "Mollyjen" kanssa :) No, seuraavalla kerralla sitten.

    VastaaPoista