sunnuntai 21. elokuuta 2011

HEINOLA 21.8.

Tuomari
Raija Tammelin


PEN
HAZEBAD FLYING DUTCH KIRAN "RUFUS"   ROP, KP

Rufus, kuva Kaisa Kupsala

JUN
DIMKA FENSKE FAN DE MOAIE HOVINGEN "NANA"   EH


Nana, kuva Kaisa Kupsala


Lähdemme 24. elokuuta Hollannin matkalle jossa mm. osallistumme 28.8. INT ROTTERDAM CAC ja CACIB näyttelyyn, sekä EUROPEAN CAC SHOW  1.9.  ja EURO DOG SHOW 2.9.2011.
Mukaan koiristamme lähtee Luna, Beila, Rufus ja Nana. Lisäksi kasvatteistamme on tulossa Baako,Ville, Olda, Siru ja Bami.
Matkakuume alkaa olla jo korkealla ja kun ystäviemme kanssa olla puhuttu, niin viimeinen lause on ollut Hollannissa tavataan!

tiistai 16. elokuuta 2011

VALKEAKOSKI 14.8.

Tuomari
Mihaela Frangopol Romania

NUO
HAZEBAD JAPKE NEANKE "BAMI" ERI NUO1


ONNEA KIRSI JA BAMI, seuraava koitos onkin sitten Hollannissa:-)

maanantai 8. elokuuta 2011

PENTUSUUNNITELMIA SYKSYLLE

Odottelimme narttumme Beilan juoksuja alkavaksi elokuun lopulla. Näin ollen ajattelin, että Beilan voisi mahdollisesti astuttaa Hollannin reissullamme. Mutta eihän ne tietysti mene suunnitelmien mukaan, joten kävi niin että Beilan juoksut alkoivatkin heinäkuun lopulla. Siinä sitten mietimme mitä tekisimme ja ajattelin jo että siirrän Beilan astutuksen seuraaviin juoksuihin. Mutta sitten tuli kuitenkin oiva tilaisuus, kun Coastal Stars kennelin nartulla oli alkanut myös juoksut ja he olivat sopineet sperman tuonnin Hollannista. Näin sitten päätimme astuttaa Beilan myös samalla kertaa. Joten Hollannista lensi sunnuntaina spermat kahdelle nartulle. Eli Beila on siemennetty ja jos pentuja on tulossa, niin odotamme niiden syntyvän lokakuun alkupuolella.

Beitske Foske Fan´t Tsjerkeriede "Beila" (kuva Bertha Engelen)
Beila KoiraNetissä


Beila on Hollannintuonti narttu Fan`tTsjerkeriede kennelistä. Beila, toiselta kutsumanimeltään Beitske täytti tämän vuoden maaliskuussa kaksi vuotta.
Beila on luonteeltaan oppivainen ja erittäin kiinnostunut riistasta. Olenkin harrastanut sen kanssa metsästyskoulutusta jonkin verran. Sen verran sillä on kokemusta, että meidän omasta lammesta sille on ammuttu muutamia sorsia. Tänä syksynä meillä oli tarkoitus lähteä sen kanssa metsälle ja katsoa miten se siellä toimii, mutta nyt varsinkin jos pentuja on tulossa se siirtyy tuonnemmaksi. Beila rakastaa myös uimista yli kaiken ja metsässä olemisesta ja siellä liikkumisesta.
Lisäksi Beilan intohimo on ottaa myyriä ja hiiriä kiinni kotipihaltamme. Se on varsin sitekä jos se havaitsee eläimen käytävässään tai esim puukassa. Siitä alkaa pitkiä aikoja kestävä "saalistus".
Beila (kuva Bertha Engelen)
















Pentujen isä on Hollannista WARBERE JARI V.D. EENHOORNLEIJN
HD A  
Jarin kotisivut



Jari

Jar
JOS OLET KIINNOSTUNUT TÄMÄN YHDISTELMÄN PENNUSTA, NIIN OTAN VIELÄ PENTUVARAUKSIA VASTAAN. HARKITSEN MYÖS YHDEN NARTTUPENNUN ANTAMISTA SIJOITUKSEEN! 
VOIT SOITTAA JA KYSELLÄ ENEMMÄN ILTAISIN JA VIIKONLOPPUISIN.

Jari
Puh. 044-5048966

keskiviikko 3. elokuuta 2011

FLYIN DUTCH PENTUEEN PENTUTAPAAMINEN

Taika, isä-Jelmer, Nemo, Ebba, Hera, Nova Rufus, Tuisku ja emä-Siru


Hazebad Flying Dutch pentueen pentutapaaminen vietettiin aurinkoisissa merkeissä kotonamme Maakeskessä lauantaina 30.8. Päätimme pitää pentutapaamisen meillä, koska pihamme on aidattu ja ajattelimme, että koirat saavat olla vapaana ja tilaan on juosta ja touhuta.
Pentutapaamista edelsi ystäviemme ja pentueen isän Jelmerin omistajien Berthan ja Karinin tulo Hollannista Suomeen. Heitä oli Hollannista kaiken kaikkiaan 6 henkilöä ja kolme koiraa. Berthan, Karin ja Renatan kaksi stabia, Jelmer ja Jelmerin jälkeläinen Doutzen. Sekä Nathalie, Gennaro, Renzo ja gordoninsetteri Senna. He tulivat Suomeen 18.8 ja viettivät ensimmäisen lomaviikon Lohjalla yhteisten ystävämme kesämökillä. Sunnuntaina 24.8. olimme Tuomarinkylässä koiranäyttelyssä ja sieltä he ajoivat minun kanssani Hämeenlinna Niemisjärvelle, josta heille oli vuokrattu mökki.  Siellä he olivat toisen lomaviikkonsa. Niemisjärven mökki on suhteellisen lähellä meitä, joten viikon aikana tapasimme lähes päivittäin.

Pentutapaaminen alkoi klo 13 ja mukaan pentueen yhdeksästä pennusta oli tulossa Rufuksen lisäksi kuusi pentua. Kaksi urosta Agu ja Pelle eivät päässeet tulemaan. Muutamaa pentua en ollut nähnyt meiltä lähtemisen jälkeen ollenkaan, joten odotin tietysti niiden näkemistä. Muutamia olin nähnyt mutta en vähään aikaan, joten totta kai odotin niidenkin näkemistä yhtä paljon.

Mielestäni tämä Sirun ja Jelmerin pentue on erittäin tasalaatuinen, mitä nyt voi puolivuotiaista pennuista sanoa. Mitään isoja kokoeroja ei ole ja pennut ovat reippaita ja mitään ongelmia niillä ei ole ollut.


HAZEBAD FLYING DUTCH

Pentu 1, uros               (ei ollut paikalla)

Aguilo "AGU"



 Pentu 2, narttu
Eliora "EBBA"

Pentu 3, uros


Kiran "RUFUS"
                                                               



Pentu 4, uros            Lupe "PELLE", ei ollut paikalla

Pentu 5, narttu

Chiara "TAIKA"

Pentu 6, uros

Neva "NEMO"

Pentu 7, uros

Seren "NOVA"

Pentu 8, narttu

Hemera "HERA"

Pentu 9, uros
Rudy "TUISKU"




Pentueen isä  ANTON JELMER FAN DE MOAIE HOVINGEN
JELMER

Pemtieem emä HAZEBAD LOLLYPOP BEAU

SIRU

Kiitos kaikille mukana olleille, että teitte tämän päivän mahdolliseksi. Päivä on mieleenpainuva monestakin syystä. Kiitos teille kaikille ihanille pentujemme uusille omistajille, olette meille tärkeitä ja olen iloinen että kaikki ovat saaneet erittäin hyvät kodit.


Lisää kuvia löytyy täältä