torstai 15. huhtikuuta 2010

Kevätpäivän touhuja!


Nyt on lähes kokonaan lumet sulaneet ja piha on myös sen näköinen. Lähinnä kuravellinä osa takapihaa. Nyt tässä ihmetellään kuinka ihmeessa siinä kesällä voi kasvaa nurmikko, kun lauma koiria juoksentelee edes ja takaisin ja jatkuvasti. Harmikseni ei tänään ollut aurinkoinen kuvauspäivä, mutta kuvia tuli kuitenkin räpsittyä. Lähinnä siksi, kun Jenni oli pyytänyt Viljasta kuvia. Jennillä rupaa olemaan jo aika moinen ikävä Viljaa. No, vajaan kolmen viikon kuluttua Jenni sitten kotiutuu Lapista koiransa luokse. Me täällä ollan mietitty kuinka Vilja mahtaa sitten sopeutuu elämään ilman laumaa. Vilja ja Beila ovat parhaita kavereita ja Vilja menee Beilan perässä vaikka minne. Meidän stabit ovat saaneet kovaa kyytiä kun yrittävät pysyä Viljan perässä, jolla vauhtia piisaa.

Beilan kanssa jatketaan maa- ja vesinoutotreenejä. Nyt huhtikuussa aloitamme toko-koulutukseen sekä vesityöleirille menemme keksäkuussa. Ja lisäksi tietysti harjoitellaan omatoimisesti. Olen hankkinut apua koiran kouluttamiseen ja maanantaina mennään katsomaan missä vaiheessa Beila on ja mihin pitää panostaa kunnolla talven jäljiltä. Lisäksi voi vielä ohjelmaan tulla muutakin koulutusta kesän aikana.



Näyttelyissäkin pitää ehtiä käydä ja 24.4. suuntaamme Lahteen KV näyttelyyn Beilan ja Viljan kanssa. Sitten seuraava on 5.6. Jämsässä, jonne Beilan lisäksi tulee Siru ja Lili. Nämä nyt ainakin ennen Tanskaan lähtöä.





Kevätpäivän kuvia!

1 kommentti: