lauantai 31. lokakuuta 2009
Linkki lisätty
Lisätty valokuva-albumiin linkki "12.9. Lili Suomeen", sieltä on Lilin Suomeen tulon matkakuvat - vihdoinkin.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Hollãnske Nije Fenna "Neela"
Nyt on sitten vihdoin selvinnyt Neelan "sulho". Uros on Hollannista ja on nimeltään Lútsen Bo van't Buske "Bo". Lonkat Bo:lla on A/A. Yksi valintaperuste uroksen kohdalla oli, että se on sukutaustoiltaan terve sekä luonne.
Tässä omistajan Lauran kertomaa Bo:n luonteesta: Bo on koira joka on aina iloinen ja koskaan sillä ei ole huono päivä. Voi melkeinpä sanoa sen naamasta, että se juoksentelee hymyssä suin. Myös muut ihmiset ovat huomanneet saman asian. Bo todella nauttii asioista ja tuo paljon iloa elämään. Bo on hyvin "vapaa" koira, mutta osaa olla myös hyvin herkkä, joten sitä tulee käsitellä varoen. Bo on erittäin ystävällinen muille koirille. Se on myös aktiivinen ja tykkää leikkiä toisten koirien sekä myös kanssamme. Bo pitää kovasti juoksemisesta sekä uimisesta. Bo on erittäin ystävällinen ihmisille, myös vieraille joita ei ole ennen nähnyt.
Nyt sitten jäämme odottamaan Neelan juoksuaikaa, joka antaa odotuttaa nyt piinallisen kauan:-)

Lútsen Bo van't Buske "Bo"
www.stabijbo.nl

sunnuntai 25. lokakuuta 2009
Beilan ensimmäinen pentunäyttely Lahdessa

Beila oli ensimmäisenssä pentunäyttelyssä Lahdessa 25.10., jossa tuomarina oli Eeva Resko. Päivä oli pitkä ja hälinä ja meteli aika moinen parkkihallissa jossa näyttely oli. Mutta hienosti kaikki meni rotukehässä jossa Beila oli KP ja ROP-pentu, joten se tiesi RYP kehään menoa. Seisottamista meidän täytyy vielä harjoitella lisää, kun Beila ei ollenkaan tykkää takajalkojen siirtämisetä.
Pitkän päivän päättteeksi Beila kuitenkin jaksoi vielä RYP kehässäkin liikkua hienosti. Jännittävää oli odottaa ja katsella kun tiesimme, että 7-ryhmässä oli viisi koiraa ja neljähän palkitaan. Mutta niinpä vaan tällä kertaa stabyhoun ylsi hienosti kolmannelle sijalle.
Seuraava koitos onkin sitten jo kanvainvälinen koiranäyttely Jyväskylässä marraskuun 22 päivä.

Beitske Foske Fan´t Tsjerkeriede KP, ROP-pentu ja RYP3
Arvostelu: Hyvän tyyppinen, hyväpäinen narttu. Hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut etuosa. Hyvä luusto. Hyvin kehittynyt runko. Hyvin kulmautunut takaosa, matalat kintereet. Saisi olla tiiviimmät kyynärpäät. Liikkuu reippaasti.
lauantai 17. lokakuuta 2009
perjantai 16. lokakuuta 2009
Siru ja Lili kyläilemässä!

Kawa, Luca, Beila ja Lili
Tänään oli mukava päivä kun Sami tuli tyttöjen Sirun ja Lilin kanssa vierailulle. Hienosti heillä on mennyt ja Lili on osoittautunut erittäin reippaaksi stabityttöseksi. Se menee rohkeasti sekä ihmisten, että eläinten luokse ja kaupungin hälinästä ei välitä mitään. Ja joka kerta kun Lilin näkee niin se on kasvaa venähtänyt, nytkin Samin kanssa totesimme että kuono on alkanut venymään pituutta.
Luca oli pihalla kun Sami tuli ja päästi Sirun ja Lilin sinne. Sitten Lili sai tutustua koko laumaamme, jokaiseen vuorotellen. Kaikki koirat olivat todella kiinnostuneita pikku stabitytöstä ja Lili piti haistella oikein kunnolla. Kawa istui rauhalliseen tapaansa ja seurasi tilannetta. Jos Lili meni liian lähelle se antoi pienen ääninäytteen, että so so, ja silti Lili kiinnosti! Voi vaan kuvitella mitä sen päässä liikkui, varmaan ajatteli että jääköhän toikin taas tänne:-))
Beila olisi halunnut aloittaa Lilin kanssa oikein kunnon leikit, mutta Lili halusi tutustua ympäristöön ja laumaan. Sekös Beilaa harmitti kun sillä olisi ollut niin leikit mielessä. Siirryimme sitten sisälle ja koirat rauhoittuivat ja rupesivat makoilemaan kuka missäkin.

Kawa, Beila ja Lili

Siru

Beila ja Lili

Lili ja Beila
On todella ilo seurata niin reipasta stabityttöstä!
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
ONNEA HEINÄARON ANIMA MIA "Vilja"

Nyt on sitten Vilja bracco vuoden ikäinen. Meinasin ihan unohtaa koko asian. Ei voi uskoa, että kohta on vuosi mennyt siitä kun tämä "pikku" braccotyttö tuli Jennille. Vaikka saimme aluksi kuulla, että bracoissa ja stabeissa paljon samaa luonteessa, niin se kaikki on ainakin energian puollella moninkertaisesti Viljassa. Sitä vaan odottaa ja ihmettelee rauhoittuukohan se koskaan:-) Mutta hyvä niin, että virtaa riittää. Pistäähän Vilja tänne tulessaan meidän stabit päät pyörälle energisyydellään. Vielä jaksaa Beila ja joskus Neelakin touhuta sen kanssa, mutta nämä meidän poitsut vaan katselevat, että hoh hoi sentään. Mutta täytyy sanoa, että on se Vilja aivan viehättävä oma itsensä!!!
+k.jpg)

PALJON ONNEA VILJALLE 1-VUOTIS SYNTYMÄPÄIVÄN JOHDOSTA!!!!!!
lauantai 10. lokakuuta 2009
Metsälenkillä

Tulihan otettua kamera mukaan metsälenkille. Ei se kovin helppoa ollut kolmen koiran kanssa kuvien ottaminen, mutta tulihan sitä jonkinlaisia napsittua. Mukana olivat tällä kertaa Beila, Fiia ja Kawa. Itse olisin kovin mielelläni kulkenut metsässä, mutta paikassa jossa käyn koirien kanssa metsälenkillä on paljon lampia ja pikku jokia. Ja jostain kumman syystä tuo vesi kiehtoo niitä ihan mahdottomasti. Ja tietysti myös uimaan oli päästävä. Nyt kun ei enää olla koiria pihalammessa uitettu. Beila edelleen juoksee etupihalla heti uimapaikalle ja katsoo ihmeissään miksi tonne ei enää mennä. Se olikin sitten ainoa rauhallinen paikka jossa kuvia sai edes jollain lailla otettua. Muuten meno oli niin kovaa, että stabi vaan vilahti kuvassa, joskus näkyi pelkkä pää joskus häntä:-))
BEILA

FIIA

KAWA

sunnuntai 27. syyskuuta 2009
BEILA 6 kk

Beitske Foske fan´t Tsjerkeriede "Beila" joka tuntee myös nimen "Beitske" täytti syyskuun 13. päivä jo puoli vuotta. Kyllä täytyy sanoa, että aika on mennyt tosi nopeasti. Yhtään pentunäyttelyyn emme ole vielä päässeet, mutta lokakuun 25. päivä sitten on se ensimmäinen. Sen jälkeen menemmekin Jyväskylä KV ja Turku KV näyttelyihin jotka ovat peräkkäisinä viikonloppuina marraskuussa.

tiistai 15. syyskuuta 2009
Ihanaa kun on kesää vielä jäljellä....

Tänään koirilla ollut oikein luomupäivä. Ovat olleet kasvimaalla kaivamassa porkkanoita joten jouduin nostamaan ne nyt vähän ennen aikoja. Sitten siirtyivät marjapuskiin joista viimeisiä marjoja oli kiva napostella. Lisäksi sain Beilan tänään kiinni tomaattivarkasita. Nähtävästi tyttö tykkää syödä tomaatit vihreinä. No eipä taida haitata kun ne eivät taihda ehtiä kypsyä muutenkaan joten olkoon:-)) Ja sitten vielä kaikki maahan pudonneet omenat ovat myös suuren suurta herkkua NAM!

sunnuntai 13. syyskuuta 2009
MELLA RYP4 PORVOOSSA
PALJON ONNEA MELLALLE JOKA TEKI SEN TOISTAMISEEN VÄHÄN AJAN SISÄLLÄ
RYP KEHÄSSÄ SIJOITUS HIENSOTI 4.
PORVOO KANSALLINEN KOIRANÄYTTELY 13.9.
tUOMARI
Malgorzata Supronowicz, Puola
Onnittelut myös Hazebad Angeles Silke "Silke" EH3

LILI SUOMEEN 12.9.
Minnan ja minun matka Hollantiin alkoi lauantai aamuna aikaisella ylösnousulla. Kello herätti meidät puoli kuuden aikaan. Sitten vaan valmistelemaan itseämme matkaa varten. Lentokoneemme lähti klo 8.15 ja olimme Hollannissa kymmenen jälkeen. Berthan ja Karinin ystävä Jack oli tullut hakemaan meitä lentokentältä. Näin aloitimme matkamme kohti Schoonhovenia. Lähes koko matkan ajan keskustelimme Jackin kanssa stabeista ja samalla hän kertoi paikoista joiden ohi ajelimme. Schipholin kentältä on noin tunnin matka Berthan ja Karinin luoksen Schoonhoveniin. Ajomatka sujui nopesta, niin paljon keskusteltavaa meillä oli Jackin kanssa. Hänellä on myös kenneli ja kaksi stabia.
Perillä Berthan ja Karinin luona oli pentueesta vielä Lili veljensä Stip´in kanssa jäljellä. Stipin uudet omistajat tekivät juuri lähtöä, ja oli mukava nähdä myös se. Berthan ja Karinin kenneliin kuuluu 15 vuotias stabi Lobke, Anke narttu, Jidske narttu (Lilin emä) sekä nuori uros Jelmer. Jelmer on Anken poika. Ja erittäin hyvän näköinen uros Jelmeristä on kasvamassa. Minä ihastuin Jelmeriin ja Jelmer kävi vähän väliä myös nuolemassa minun naamani. Ilmeisesti tunne oli molemmin puolinen:-))
Berthan ja Karinin kanssa vaihdoimme kuulumisia ja kertoilimme itsestämme ja he kertoivat koiristaan yms. Niin vierähti parisen tuntia. Pikku hiljaa tutustuimme Liliin ja se veit heti sydämemme. Välillä tuntui, että onko tämä tosiaankin totta:-)

Berta lähti koirien kanssa ulkoilemaan ja Minna ja minä suuntasimme kaupungille katsomaan maisemia ja vähän jaloittelemaan. Päivä oli lämmin, aurinkoinen ja erittäin kesäinen. Kun keväällä kävimme Hollannista hakemassa Beilan, niin silloin meillä oli kevät ja siellä täysi kesä. Tuntui kun aika olisi siellä pysähtynyt. Meillä on jo syksy mutta siellä on edelleenkin kesä!! Päätimme mennä lounaalle ja valitsimme terassin viehättävästä pienestä ravitolasta. Ruoka jonka tilasimme oli erittäin maittava. Sitten lähdimme vielä pienelle kierrokselle kaupungille.
Loppujen lopuksi meillä molemmilla oli jo kiire takaisin Lilin luokse, että ei oikein malttanut jäädä tekemään ostoksia.

Berthan ja Karinin luokse tultuamme teimme Lilistä tarvittavat paperit. Kaikki oli hienosti kunnossa, joten hyvillä mielin lähdimme kotimatkalle. Bertha ja Karin veivät meidät ystävällisesti takaisin Schipholin kentällä. Lili tassutteli reippaasti valtavan suurella lentokentällä. Bertha halusi varmistaa, että chek-in:issä ei tapahdu mitään ongelmaa ja jos niin kävisi niin hän olisi sitten apuna. Lili joutui kanssin kanssa vaakaan ja tyttö painoi kassin kanssa huimat 7,4 kg, huh. Hyvä että ei ollut liian painava, raja on 8 kg. On meillä aika iso narttupentu. Berthakin ravisteli päätä ja vähän ihmetteli, että onko hänen vai lentokentän vaaka väärässä. Viereinen virkailija ihasteli Liliä useaan otteeseen kun teimme matkaselvittelyjä.
Bertha ja Karin tulivat saattamaan meitä aina turvatarkastukseen asti. Kaikki oli kunnossa ja sitten oli hyvästien aika. Halasimme ja lupasimme olla yhteydessä heihin. Lupasimme lähettää heille vastaisuudessa kuvia Lilistä ja kertoilla aina välillä kuulumisia ja kuinka on mennyt. Ja kutsuimme heidät myös Suomeen vierailulle, ja saapi nähdä vaikka vielä tulevatkin:-)
Turvatarkastuksesta läpi ja sitten viimeiset vilkutukset Berthalle ja Karinille. Lähdimme kävelemään porttiamme kohti ja matkalla pysähdyimme ruokkimaan Lilin. Ohi kulkevat ihmiset ihastelivat pentua, tietysti niin suloinen meidän pikku Lili on.
Välillä Lili matkasi sylissä ja välillä itse kävellen. Schiphol´in kenttä on valtava joten turvatarkastuksesta oli yli 10 min matka portillemme josta lentomme lähti. Ja kuinka ollakkaan portilla lipuntarkastuksessa oli virkailija joka oli check-in´issä ihastellut Liliä. Hän ei millään meinannut päästää meitä koneeseen, vaan ihasteli ja silitteli pentua. Sanoi itse halauvansa myös tällaisen, vaikka sitten joskus Lilin pennun:-))) Lisäksi hän huikkasi, että oli järjestänyt meille privatti paikat. Vähän ihmettelimme mitä hän tarkoitti?? No, pianhan se selvisi. Lentokone ei ollut kovinkaan täynnä. He olivat laittaneet meidät viimeiseen penkkiriviin ja meidän välissä oli seuraaviin matkustajiin matkaa noin 4-5 penkkiriviä. Lentoemännät ihastelivat myös Liliä ja kävivät matkan aikana useaan kertaan juttelemassa kanssamme. Saimme myös luvan nostaa Lilin kassissa penkille lennon ajaksi. Pentu oli koko matkan ajan hiljaa, ei vinkumista tai haukkumista. Se oli tyytyväisenä kassissaan, välillä nukkuen pää ulkona ja välillä istuen ja pureskellen kuivattua herkkua jota Bertha oli antanut matkaan. Matka sujui siis hyvin ja olimme Suomessa noin kymmenen jälkeen illalla.

Lili ja kassi punnittavana lentokentällä

Sitten suuntasimme auton Minnalle ja näin alkoin Lilin matka Suomessa uuteen kotiinsa. Onneksi ajomatka oli lyhyt, vain puolisen tuntia ja se meni hienosti. Perillä Sami odotti malttamattomana Sirun kanssa. Minna meni ensin tervehtimään Sirun ja antoi sen haistella itseään. Minä tulin hetken päästä perästä Lilin kanssa. Siru haisteli Liliä kiinnostuneena ja otti sen vastaan erittäin nätisti. Sitten hetki kuulumisten vaihtoa ja nukkumaan. Olimme aika väsyneitä kun edellisen yönä emme olleet malttaneet mennä ajoissa nukkumaan. Siru oli käynyt perjantaina lonkka ja kyynärkuvissa ja kuvat lähtivät kennelliittoon lonkat A/A ja kyynärpäät 1/1. Siis suunnittelemaan Sirulle pentuja...... mutta vasta noin vuoden päästä, koska lähdemme Maailman Voittaja matkalle kesäkuussa 2010.
Minä jäin nukkumaan Sirun ja Lilin kanssa alakertaan. Lili nukkui suhteellisen rauhallisesti ja kömpi jossain aamun tunneilla viereeni johon käpertyi tyytyväisenä. Aamulla menin sitten Lilin kanssa pihalle kun Sami oli Sirun kanssa lenkillä ja voi sitä riemua kun sai juosta nurmella ja ottaa lehtiä suuhun ja tietysti kaivaakin!!
Myöhemmin aamupäivällä menivät Siru ja Lili yhdessä ulos ja siellä ne peuhasivat keskenään, vielä hieman maltillisesti kun vasta tutustuivat toisiina, mutta kyllä se vauhti siitä kasvaa vielä. Siru on erittäin varovainen Liliä kohtaan ja leikkiessään menee sen tasolle, ihanaa.
Sitten oli minun aikani lähteä kotiin ja jättää Lili sekä muu perhe tutustumaan toisiinsa. Berthaan ja Kariniin tulemme olemaan molemmat yhteydessä ja toivottavasti saamme heidät vielä joskus vierailulle Suomeen.

Lisää kuvia Lilistä

tiistai 8. syyskuuta 2009
Lili
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)