Kävin tänään Beilan pentueen kanssa eläinlääkärin tarkastuksessa. Etukäteen ajattelin sitä aika moisena urakkana mennä yksin tällä kertaa. Mutta tosi hienosti reissu sujui. Pennut olivat hiljaa ja tyytyväisenä mennen tullen automatkalla. Ainoastaan eläinlääkärin luona tuppas niille tulemaan lämmin, kun kaikki 11 pentua oli ahtautuneena näyttelyhäkkiin. Mutta omaa vuoroaan odotellessa saattoi hieman jopa torkahdella.
Olia aika moinen urakka eläinlääkärille tarkastaa tällainen lauma. Pennut olivat vuorollaan tutkimuspöydällä erittäin reippaasti. Ne olivat hyvin uteliaita sitä kohtaan mitään milloinkin eläinlääkäri teki. Jokainen pentu sai oman sirunsa ja varmistimme kyllä muutamaan kertaan, että yhdelle ei varmastikkaan kahta sirua mennyt. Eläinlääkärin mukaan pentue on erinomaisessa kunnossa. Yhdellä uroksella tuntui vain toinen kives, mutta toivotaan että pian se toinenkin sieltä esiin tulee. Muuta huomautettavaa koko pentueesta ei ollut.
Vaikka on itse seurannut pentujen kasvua ja kehitystä ja huomannut että mitään ihmeellistä ei ole, niin aina se eläinlääkärikäynti on iso juttu ja sitä miettii paljon etukäteen.
Jotain uuttakin tänne kuuluu. Huomasimme nimittäin jouluaattona, että yhdellä narttupennulla oli molemmissa poskissa muutama vaaleampi läikkä. Ja niin sitten osoittautui, että tuo kyseinen pentu onkin tricolor. Eli se on mustavalkoinen jossa on myös ruskeaa. Vielä sitä ruskeaa ei kovin paljoa ole, mutta aika sitten näyttää kuinka paljon ruskeaa sille tulee olemaan. Tämä pentu rekisteröidään EJ-rekisteriin joka tarkoittaa ei jalostukseen. Koska kolmivärisyys on tässä rodussa virhe. Pentu on narttu nro 4.
PENTU 1, UROS
HAZEBAD HEARTBREAKERS TAGAN
PENTU 2, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS MEDEA
PENTU 3, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS ALYSSA
PENTU 4, NARTTU (tricolor)
HAZEBAD HEARTBREAKERS SELENE
PENTU 5, UROS
HAZEBAD HEARTBREAKERS LAIUS
PENTU 6, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS TRISTA
PENTU 7, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS LUCINA
PENTU 8, UROS
HAZEBAD HEARTBREAKRES HERO
PENTU 9, UROS
HAZEBAD HEARTBREAKERS MINOS
PENTU 10, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS CLEA
PENTU 11, NARTTU
HAZEBAD HEARTBREAKERS ELLEY
Vielä on muutama pentu vapaana, niitä voi kysellä 044-5048966/Anne
Emä ja isä vWD tyyppi1 testattuja ja molempien status VAPAA, joten kaikki pennut ovat VAPAITA!